17.11.2011

Roma, mi amore.

Olin oikeastaan unohtanut, miten ihana kaupunki Rooma onkaan. Nyt toisella vierailulla asioita näki hieman eri tavoin ja ihastus syventyi. Kapeat kujat, värikkäät ja hieman rähjäiset talot, historialliset kohteet ja makuaistia hivelevät ruoat sekä lämmittävä aurinko tekivät lomasta ikimuistoisen. Muutama sadekuurokin koettiin, mutta muuten keli oli mitä mainioin ja sadetta pidettiin kahvilla tai syömässä.

Emme käyttäneet rahaa shoppailuun, vaikka houkutuksia eteen tuli yksi jos toinenkin. Sen sijaan keskityimme nautiskelemaan ruoasta, kahvista ja upeista kuvista verkkokalvoilla. Kävelimme päivittäin parikymmentä km, ja suosittelenkin välttämään tupaten täysiä julkisia kulkuneuvoja, sillä jalkapelillä kulkien näkee huomattavasti enemmän. Kannattaa poiketa kapeimmille kujille ja kurkkia sisäpihoille. Kaupunginosista ehdoton suosikkini on edelleen Trastevere sekä Campo de Fiorin ympäristö. Käymisen arvoisia ovat tietenkin Colosseum, Palatino ja Foro Romaro sekä Pietarinkirkko, Pantheon sekä Villa Borghesen puistoalue. Näistä kolmeen ensimmäiseen pääsee yhteisellä pääsylipulla. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet on kävelymatkan päässä toisistaan ja matkalla voi poiketa vaikka Trevin suihkulähteelle sekä Espanjalaisille portaille nauttimaan auringosta.

Pantheonin kupeesta löytyy jäätelöbaari Della Palma Gelato, jonka valikoimissa on 100 eri makua herkullista jätskiä. Oma suosikkini maistamistani oli sorbettimainen chilisuklaa. Trasteveresta löytyi parasta pitsaa - kahdella eurolla. Trasteveren kapeilla kujilla olisi mielellään viettänyt päiväkausia maleksien. Viihdyimme myös seurailemassa katukissoja Torre Argentinan raunioilla. Kansainvälisten vapaaehtoisten pyörittämässä kissojen turvapaikassa steriloidaan vuodessa 3000-4000 koditonta ja köyhien omistamaa kissaa sekä hoidetaan loukkaantuneita tai sairaita kissoja. Meidän siellä vieraillessa turvapaikassa odotti uutta kotia 180 kissaa. Hellyyttäviä tapauksia olivatkin!

Campo de Fiorin torilla on tarjolla hedelmiä, kukkia sekä turisteille pastaa tykötarpeineen. Suosittelen tosin hankkimaan pastat, öljyt yms tuliaiset jostain pikkukujan putiikista - selviää huomattavasti halvemmalla. Roomaan matkustaville voin suositella majapaikaksi vanhaa luostaria, josta ajattelin postailla ihan erikseen.

Kolmiot.



Herkut.

Vespat.



Antaisitko rahaa, antaisitko kodin?





Tauko Espanjalaisilla portailla.


Rustiikkia.

Yö.


Punaisia kurveja.



Varjot seinillä.


Puistossa.


Campo de Fiori.






Torre Argentina Cat Sanctuary.

Sinulle on postia.

Kaaret.

Ruosteessa.

Mielenilmaisu.

Tanssia maassa, tanssia taivaalla.



Struktuuria seinällä ja portaissa.

Kaiverrus.


Sant' Agostino.



Palatino, Foro Romaro.

Takorautaa.


Della Palma Gelato.

Päivälepo.

Sadetta pitämässä.



Avain sydämeeni.


Pietarinkirkko.

Terävä kuin kynä.




Foro Romaro.

Pantheon.

Trevi.





5 kommenttia:

  1. Ihania, eläväisiä ja herkullisia kuvia. En ole koskaan käynyt Italiassa, mutta olen suunnitellut, että sinne pitää tehdä ainakin kaksi matkaa. Toisella katsellaan nähtävyyksiä ja toisella keskitytään pelkkään syömiseen!

    VastaaPoista
  2. Ne molemmat onnistui kyllä yhdistämäänkin :) Syötiin nimittäin enemmän ku tarpeeks. Haluisin vielä Italiaan maaseudulle ja pikkukyliin, Rooman alapuolella länsirannikko on ihan eteläkärkeen asti on kuulemma upea. Auton vuokraaminen vois olla tosi jees.

    VastaaPoista
  3. niin kaunista! Roomaan on päästävä!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia sinulla:)

    VastaaPoista